Valitse sivu

Kun omat lapseni olivat vauvoja, muistan lukeneeni Marie Tomicicin ja Kristina Henken kirjaa Ge ditt barn 100 möjligheter Istället för 2: om genusfällor och genuskrux i vardagen. Kirja oli konkreettinen esitys siitä, miten lapsiperheen arjessa sukupuolistereotypiat hiipivät helposti sisään ja miten niitä voi vaivihkaa rikkoa esimerkiksi leikkien yhteydessä, mikäli ne vain huomaa.

Suomen työmarkkinat ovat erityisen vahvasti sukupuolittuneet. Miksi esimerkiksi teekkareista vain neljäsosa on naisia? Entä miksi sairaanhoitajista alle 10 % on miehiä? Nämä erot ovat jyrkkiä ja muutokset niissä ovat olleet hitaita. Tämä sukupuolittuminen aiheuttaa suuren joukon ongelmia joihin olisi kyettävä puuttumaan.

Naiset ohjataan usein huonosti palkattuihin hoivatöihin ja toiveita paremmasta toimeentulosta voidaan pitää jopa epätoivottavina. Siinä missä miehen “kutsumus” tekniselle alalle tulee palkita korkealla palkalla, naisen hoivatyö tulee tehdä sydämellisellä uhrimielellä. Naiset voivat päätyä useammin pätkätöihin ja tekemään urallaan uhrauksia perheen hoitovastuun vuoksi. Tulo- ja varallisuuserot naisten ja miesten välillä ovat merkittäviä. Tämä kaikki luo epäterveitä valtasuhteita parisuhteisiin ja esimerkiksi erojen sattuessa köyhyysloukkuja, mistä myös lapset kärsivät. Stereotypiat, jotka ruokkivat alhaisia odotuksia poikien tunnetaidoista ja kyvyttömyydestä hoivaan, eivät ole myöskään miesten etujen mukaisia. Se ruokkii pintapuolisia ihmissuhteita ja kasvattaa miesten riskiä yksinäisyyteen.

Entä miten hyvin työyhteisö, josta diversiteetti puuttuu, kykenee vastaamaan yhteiskunnan tarpeisiin? Usein valitettavan huonosti. Meillä on paljon esimerkkejä siitä kuinka vaikka valkoiset mieskoodarit voivat kirjoittaa ohjelmia ilman ymmärrystä niiden vaikutuksista vaikkapa naisiin tai vähemmistöihin. Tämä ei tapahdu välttämättä pahantahtoisuudesta vaan tietämättömyydestä. Tieteessäkin tutkimuskohteita voidaan valita tutkijoiden (ja rahoittajien) omien kiinnostusten mukaan, joten esimerkiksi terveydenhuollossa huonosti edustettujen ryhmien haasteet voivat jäädä piiloon. Jos katujen hoidosta päättävät lähinnä autoilevat miehet, miten hyvin he ottavat huomioon vaikkapa vammaiset tai lastenrattaita työntävät?

Maamme vanhetessa myös hoivatyön määrä väistämättä lisääntyy. Kykeneekö työmarkkina missä hoivatyö on alipalkattua vastaamaan tähän tarpeeseen? Edistääkö tähän haasteeseen vastaamista tilanne missä puoli väestöä (miehet) ei hakeudu hoivatöihin osin tympeiden stereotypioiden vuoksi? Nuorten uravalinnat eivät tapahdu tyhjiössä. Identiteettimme rakentuu osin myös muiden odotusten pohjalta ja teemme valintojamme näihin mukautuen emmekä välttämättä omaa “sydäntä” seuraten. Tässä kaikki häviävät. 

Työmarkkinoiden sukupuolittumiseen ei voida tehokkaasti puuttua vain työelämässä. Tällöin vahinko on jo usein ehtinyt tapahtua. Haasteeseen on tartuttava jo perheissä ja varhaiskasvatuksessa ja tätä työtä on tuettava myös peruskoulussa. Palatakseni alussa mainitsemaani Tomicicin ja Henken kirjaan –   esimerkiksi miksi vaikkapa pojan hurjaa Batman leikkiä batmobiililla ei voisi välillä ohjata siihen suuntaan, että nyt on Batmanin vuoro viedä lapset päiväkotiin ja tämän vuoksi on hyvä ajaa rauhallisemmin? Niin… miksi ei?

Jani-Petri Martikainen

Miehet ry:n hallituksen jäsen, jäsenvastaava