Suomessa ajatellaan usein, että sisun avulla me pärjäämme ja voimme vastata kaikkiin elämän haasteisiin. Sisu on ymmärretty kiivaana luonteenlaatuna ja “pahansisuisuutena”, mutta myös salaisena reservinä, josta on ammennettu voimia hampaat kireässä irvessä julmasti karjahtaen. Sisun avulla ylitämme potentiaalimme ja pärjäämme muita, lahjakkaampia ja paremmin valmistautuneita vastaan. Se on sisäinen voima, jonka avulla kestämme enemmän tuskaa kuin muut. Kun meillä on sisua, omat reservit riittävät, eikä meidän tarvitse kysyä muilta apua.
On tilanteita, joissa tunnemme massiivista painetta, kipua, väsymystä, ja joissa epäilykset ja pelot pyörivät ajatuksissamme, negatiiviset ajatukset nakertavat itsetuntoamme, ja tuntuu siltä, että haluamme heittää pyyhkeen kehään ja lopettaa. Sisua voidaan kuvata hellittämättömänä tahdonvoimana, jonka avulla pusketaan epämukavuuksien läpi. Tällainen sisun käsite oli tärkeä, kun Suomi-kuvaa rakennettiin 1900-luvulla ja suomalaiset yleisurheilijat juoksivat meidät maailmankartalle, suomalaisella sisulla kipeistä jaloistaan ja uupumuksesta huolimatta. Ei olekaan sattumaa, että esimerkiksi Sanna Marin viittasi suomalaiseen sisuun useita kertoja koronakriisin aikana.
Sisu ei aina ole hyödyllistä
Sisu ei kuitenkaan ole vain kivun kieltämistä, epämukavuuden tukahduttamista ja nyrkin puristamista. Tällainen sisun malli on liian yksinkertainen ja voi johtaa putkinäköön, jopa periksi antamiseen. Sanotaan, että sisu petti. Mitä enemmän me vältämme epämukavia tilanteita, ajatuksia ja tunteita, sitä vahvempia niistä tulee.
Jos pyrimme aina tukahduttamaan tunteemme emmekä pysty avautumaan epämukavuudelle, meidän on mahdotonta kohdata vaikeita asioita terveellisellä tavalla. Emme näe kokonaiskuvaa, emmekä osaa priorisoida. Kivun kieltäminen johtaa helpommin stressiin, uupumukseen ja siihen, että emme saa mitään aikaiseksi.
Sisu viittaa myös rohkeuteen. Sisussa on kyse henkisestä vahvuudesta ja rohkeudesta kohdata itsemme. Kun kohtaamme epämukavuutta omia tunteitamme tiedostaen ja kehoa kuunnellen, luomme tilaa harkituille teoille ja paremmille päätöksille. Meidän on myös helpompi hyväksyä uusi tilanne ja mukautua eri vaatimuksiin.
Sisulla kohti avoimempaa mieheyttä
Tietynlainen miehisyyden malli on syvästi kytköksissä sisuun. Pojat oppivat nuoresta asti, että miehisyys liittyy esimerkiksi kovuuteen, sitkeyteen, heteroseksismiin, omavaraisuuteen ja paksunahkaisuuteen. Usein tämä maskuliinisuuden malli johtaa vääristyneeseen kuvaan maailmasta ja itsestä. Tähän malliin kuuluu myös kivun piilottelu ja itsenäisyyden säilyttäminen, mikä voi johtaa niin sanottuun ”katsotaan miten käy”-lähestymistapaan: toivotaan, että ongelmat häviävät itsestään ja mennään lääkäriin vasta kun on aivan pakko. Vaikeudet kohdataan hampaita puristaen ja haurauden merkkejä piilotellaan.
Miehet oppivat todella taitavasti sammuttamaan tunteensa, tai käsittelemään niitä tavalla, joka on miehille hyväksyttävämpi. Tunteiden tukahduttaminen voi johtaa masennukseen ja ahdistukseen, ja erityisesti miehillä se esiintyy lisääntyneenä itsemurhariskinä. Ulkoinen paine esiintyä kovana on raskas ja kuormittaa meidän miesten henkistä jaksamista. Jaksaminen vaatii henkisiä voimavaroja, ja sitä, että uskallamme pyytää muilta tukea, puhua ongelmistamme, ja kohdata epämukavia tunteita.
Miesten täytyy oppia näyttämään haavoittuvaisuutta ja sallia itsensä ilmaista tunteitaan vapaasti. Se on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty. Voi tuntua todella epämukavalta näyttää tunteitaan, varsinkin jos on piilotellut niitä koko elämänsä. Haavoittuvaisuuden salliminen vaatii sekä rehellisyyttä että rohkeutta. Jos haluamme olla haavoittuvaisia, täytyy meidän olla rehellisiä siitä, mitä tunnemme. Jos haluamme olla avoimia tunteistamme, täytyy meidän hyväksyä ne ja sekä tuntea että ilmaista tunteemme rohkeasti. Onko meillä sisua siihen?
Haluatko harjoitella avoimuutta ja haavoittuvaisuuden näyttämistä turvallisessa tilassa yhdessä toisten miesten kanssa? Tule mukaan Miehet ry:n keskusteluryhmiin!
Viimeisimmät kommentit