
Oikeutta eläimille -järjestön järjestämä Vegaanihaaste on päättymässä. 14:ttä kertaa järjestetty Vegaanihaaste ylsi tänä vuonna osallistujaennätykseen ja sai vähintään 28500 ihmistä vastaanottamaan haasteen käyttää ainoastaan kasvipohjaista ravintoa vuoden 2025 ensimmäisen kuukauden ajan. Osallistujaennätyksestä voi päätellä, että kiinnostus veganismiin ja kasvipohjaiseen ruokavalioon on säilynyt Suomessa korkealla. Osatekijänä uteliaisuudelle kasvipohjaisuutta kohtaan lienee myös vuoden 2024 lopulla julkaistut ravitsemussuositukset, joissa lihansyöntiä suositellaan vähentämään merkittävästi.
Leikkeleraivoksikin nimetty kiihkeä keskustelu ravitsemussuositusten ympärillä kertoo ihmisten tunteita herättävästä ja jännitteisestä suhteesta veganismiin ja kasvisruokaan. Tämä suhde on myös vahvasti sukupuolittunut: usein juuri miehet suhtautuvat kasvisruokaan varauksella ja avoimen kielteisesti. Voimakkaimmin leikkeleraivon vallassa näyttivätkin somessa ja kommenttikentissä olevan pääosin miehet. Myös tilastot tukevat ruokavalintojen sukupuolittuneisuutta: miehet kuluttavat eniten eläinperäistä ravintoa ja vastaavasti syövät vähemmän kasvisruokaa. Miesten suhde veganismiin ja kasvisruokaan on siis jännitteinen ja kompleksinen. Mutta miksi näin on, ja miten lähestyä kyseistä ilmiötä? Nämä kysymykset tekevät veganismista tärkeän ja kiinnostavan aiheen juuri Miehet Ry:n näkökulmasta. Feministisenä järjestönä pohdimme luonnollisesti myös mitä annettavaa feminismillä on aiheeseen.
Vaikka veganismi eettis-ideologisena vakaumuksena ei perustukaan terveyssyihin, terveellisyys on keskeinen huomio kasvipohjaisen ravinnon kohdalla. Kasvipohjaisen ruokavalion terveyshyödyt on nimittäin toistuvasti tutkimuksin osoitettu: kasvipohjainen ruokavalio pienentää riskiä sairauksiin ja lisää elinvuosia. Eläinperäisen ravinnon vaikutus on päinvastainen. Tutkimusnäyttö on murskaavan yksimielistä: jopa raskaasti puolueelliset lihateollisuuden rahoittamat tutkimukset päätyvät samoihin tuloksiin. Silti miesten lihankulutus on edelleen korkealla tasolla, ja näin on usein myös terveystietoisiksi itsensä mieltävien miesten kohdalla. Kuten Hanna Hantula kirjoittaa osuvasti Tulva-lehdessä, “Suomalaiset miehet toteuttavat lihansyönnillä maskuliinisuuttaan ennenaikaiseen hautaan.”
Kyse on siis muusta(kin) kuin tutkimusnäytöstä, faktoista tai puhtaasti materiaalisista käytännöistä. Miesten nihkeä suhtautuminen kasvisruokaan on monitahoinen ilmiö, jonka taustalla on kulttuurisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä. Lihansyönti ja eläinten systemaattinen murhaaminen ja väkivaltainen hyväksikäyttö on yhteiskunnassamme laajasti hyväksyttyä. Vuoden 2024 Helsingin kirjamessuillakin vieraillut sosiaalipsykologi Melanie Joyn viittaa yhteiskunnassa näkymättömään, mutta vallalla olevaan lihanormiin karnismin käsitteellä. Leikkeleraivo kuvaa osuvasti miten karnismi voi ilmetä: kaikki mikä uhkaa lihanormia, saa vastaansa ankaraa vastustusta, aggressiota, halventamista ja pilkkaamista. Tietokirjailija Rutger Bregman toteaa, että nykypäivänä vegaaneihin kohdistetaan samanlaista raivoa kuin abolitionistiseen, eli orjuuden vastaiseen liikkeen 1700-luvulla.
Karnismi kietoutuu yhteen muiden kulttuuristen arvojärjestelmien kanssa, ja erityisen vahvasti sen kanssa mikä mielletään maskuliiniseksi ja mikä feminiiniseksi. Tämän normisidoksen voi nähdä heijastuvan siihen, kuinka kasvisruokaa tehdään houkuttelevammaksi miehille esittelemällä heille menestyneitä vegaaniurheilijoita, lihaksikkaita vegaani-fitness-tubettajia tai miljardöörejä, tai kuinka vegaaniruokavalio parantaa miesten seksuaalista suorituskykyä. Puhtaasti eläinoikeusnäkökulmasta on tietysti hyvä, että käytetään erilaisia keinoja kasvattamaan kasviperäisen ruokavalion suosiota, mutta ongelmalliseksi voi muodostua, jos samalla vahvistetaan vahingollisia sukupuolistereotypioita ja uusinnetaan käsitystä miehekkäästä miehestä.
Miehet ry on järjestö, joka pyrkii toiminnassaan intersektionaalisuuteen. Kimberlé Crenshawn kehittämän intersektionaalisuuden käsitteen kautta päästään käsiksi erilaisten yhteiskunnallisten asemien risteäviin vaikutuksiin valtarakenteissa ja mahdollistetaan niiden uudelleenmuotoilu. Intersektionaalisuus auttaa tunnistamaan näitä risteymiä ja lähestymään myös maskuliinisuuden ja veganismin suhdetta ja vähentämään esteitä veganismiin siirtymiseksi.
Käyttääkseni itseäni esimerkkinä, koen olevani tässä(kin) suhteessa etuoikeutettu: keski-ikäisenä, keskiluokkais(ehko)na valkoisena miehenä vegaaniksi ryhtyminen oli ja vegaanina oleminen on suhteellisen helppoa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että muilla miehillä saattaa olla sosiaalisia, psykologisia, materiaalisia, psyykkisiä tai fyysisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa toimia, ja näin on myös veganismin kohdalla. Esimerkiksi yhteiskuntaluokka, vammaisuus, kulttuurinen tausta ja hermojärjestelmän rakenne voi vaikuttaa miesten mahdollisuuksiin tehdä ravintoon liittyviä valintoja monin tavoin.
Etuoikeuskehä on visuaalinen työkalu, joka on kehitetty erilaisten yhteiskunnallisten muuttujien ja etuoikeuksien suhteen hahmottamiseksi.
Vegaanisesta näkökulmasta etuoikeuskehässä on kuitenkin yksi puute. Tiina Ollila kirjoittaa Vegeuutisten kolumnissaan, että etuoikeuksista puhuttaessa ja etuoikeuskehässä “unohdetaan yksi keskeinen etuoikeus: ihmislajin edut muunlajisiin nähden.”
Vegeuutisissa on sittemmin julkaistu Janne Nyströmin piirtämä etuoikeuskehä lajilisäyksellä.
Veganismissa ja feminismissä on lähtökohtaisesti paljon samoja piirteitä. Molemmissa kyseenalaistetaan ja puretaan ryhmien välisiä hierarkioita, valta- ja hyväksikäyttösuhteita: feminismissä patriarkaattia, veganismissa ihmiskeskeisyyttä. Feministisen eläinoikeusklassikon Sexual Politics of Meatin kirjoittaja Carol J. Adams yhdisti feministisen näkökulman ja veganismin ja esitti, että eläintuotanto on jatkumoa ihmislajiin kohdistetulle patriarkaaliselle alistamiselle ja väkivallalle, jossa erityisesti naispuolisia eläimiä käytetään hyväksi. Jo kauan ennen Adamsiakin ajatus eläinten oikeuksista on kulkenut enemmän tai vähemmän käsi kädessä feminismin, mutta myös muiden sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavien liikkeiden kanssa. Esimerkiksi abolitionistien ja suffragettien, eli varhaisen feministiliikkeen keskuudessa toimi monia, jotka vastustivat ihmisten väkivaltaisen hyväksikäytön lisäksi myös eläinten hyväksikäyttöä. Moni keskeinen tasa-arvokäsityksiltään radikaalin kveekariyhteisön jäsen puhui ja toimi eläinten oikeuksien puolesta. Kasvisyönnillä ja veganismilla on lisäksi ollut merkittävä asema mustien oikeuksia ajavissa liikkeissä.
Vaikka eläinten oikeudet ovat olleet osa väkivaltaisten valtarakenteiden vastaisia liikkeitä satojen vuosien ajan, käytännön aktivismin tasolla toisenlajisten eläinten oikeudet ovat kuitenkin jääneet alisteisiksi ihmisoikeuksien kohdalla saavutetulle suhteelliselle menestykselle tai ne on paikoin sivuutettu kokonaan. Lajin huomioiva intersektionaalinen feminismi on jatkumoa tälle yhteydelle.
Sari Kivijärven mustaa feminismiä ja veganismia käsittelevässä Tulva lehden artikkelissa todetaan, että veganismi leimataan usein hyväosaisten valkoisten trendiharrastukseksi. Tämä on varmasti osittain totta, mutta yksinkertaistus, joka sivuuttaa sekä kasvissyönnin ja veganismin kulttuurihistoriallisen kehityksen, että sen faktan, että juuri lihansyönti on pitkälti valkoinen ilmiö. Eläimiin kohdistuvan väkivallan äärimmäinen ja maapallolle kaikista tuhoisin eläintuotannon muoto eli tehotuotanto on historiallisesti eurosentrinen, valkoisten eurooppalaisperäisten ihmisten kehittämä käytäntö. Lihaa kulutetaan eniten juuri pääosin valkoisen väestön asuttamissa maanosissa ja maissa, joiden ruokakulttuurit eivät yleensä ole erityisen tunnettuja kasvisruoistaan. Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolella, erityisesti Afrikassa, jossa myös lihan kulutus on vähäistä, ja joka on kärsinyt kenties eniten lihantuotannon ympäristövaikutuksista, puolestaan on rikas kasvisruokaperinne. Lihansyönti ja eläinten systemaattinen hyväksikäyttö ylläpitää globaalia epätasa-arvoa, joka muistuttaa globaalissa mittakaavassa erehdyttävän samalta kuin kolonialistiseen ideologiaan ja rasistiseen rotuteoriaan perustunut maailmanjärjestys, jossa rikkaat valkoiset länsimaat hyötyvät köyhempien maiden kustannuksella.
Kun tarkastellaan tarkemmin lihansyönnin ideologisia kytköksiä, kasvisruoan ja veganismin vastustus on ehkä voimakkainta valkoista ylivaltaa kannattavien ryhmien keskuudessa. Pelkkää lihaa sisältävä carnivore-ruokavalio on trendannut perinteisesti nk. manosfäärin, eli digitaalisten naisvihayhteisöjen lisäksi eriasteisesti oikeistolaisissa ryhmissä, joissa kaikki ympäristöarvoja tai elävien olentojen oikeuksia kannattavat ovat “soijapoikia”.
Ehkä jotain kertoo lihansyönnin, veganismin ja valkoisuuden yhteyden pohjavirroista sekin, että toisenlajiset eläimet huomioivaan intersektionaaliseen konseptiin liittyvässä julkisessa keskustelussa ja analyysissa ovat olleet viime vuosina aloitteellisia juuri mustat ja ruskeat feministit ━ myös Suomessa.
Miehet ry haluaa käydä ja ylläpitää keskustelua lajitietoisesta feminismistä ja haastaa erityisesti miehiä tarkastelemaan suhdettaan muihin eläimiin. Intersektionaalisen, vegaanisen feministisen ajattelun avulla voimme kumota muille ja itsellemme tuhoisia rakenteita ja käytäntöjä, yhdistää feministisen ja eläinoikeustietoisen näkökulman ja purkaa lajiin perustuvaa etuoikeuttamme.
Suomalaisia vegaanimiehiä tutkinut Kadri Aavik esittää Tulva-lehden artikkelissa havainnon siitä, kuinka veganismi voidaan nähdä sekä omaan kehoon, ympäristöön, että eläimiin kohdistuvana hoivana. Vegaaniksi ryhtymällä voimme käyttää etuoikeuttamme valita millaista ravintoa käytämme ja olla tukematta eläinten kärsimystä ja, sukupuolesta riippumatta, hoivata itseämme, muita eläimiä ja koko elonkehää.
Ps. Vegaanihaasteeseen voi ilmoittautua mukaan vuoden ympäri.
Juha Seppä
Kirjoittaja on Miehet ry:n hallituksen jäsen
Viimeisimmät kommentit