
Yhteenveto: Miesten huolet 2024
Miesten huolet-kyselyssä Miehet ry keräsi tietoa miesten huolista ja haasteita, esimerkiksi syrjinnän, väkivallan, seksuaalisen häirinnän, kiusaamisen, ulkonäön ja läheisten ystävien osalta. Kehotimme vastaajia kertomaan näkemyksiään miesten tärkeimmistä tasa-arvo-ongelmista Suomessa, sukupuoliroolien vaikutuksesta ja omasta miehuuden kokemuksesta. Kysely perustui samanlaiseen kyselyyn jonka toteutimme vuonna 2019. Tässä versiossa miehillä oli aiempaa enemmän mahdollisuuksia kertoa omin sanoin kohtaamastaan syrjinnästä, häirinnästä tai väkivallasta.
Vastaajien perustiedot. Vastaajia oli 299. Suurin heistä vastaajista (84%) oli 20–49-vuotiaita. Eniten oli suorittanut alemman korkeakoulututkinnon (38%), mutta ammatillinen koulutus (22%) ja ylempi korkeakoulututkinto (27%) olivat myös yleisiä. Suurin osa (62%) asui yli 150 000 ihmisen kunnissa. Pienemmistä, alle 50 000 ihmisten kunnista oli 15% ja keskisuurista (50 000-150 000) noin 23%. Suurin osa (40%) asui yhdessä puolison, avopuolison tai kämppiksen kanssa, 36% asui yksin, ja 19% perheensä kanssa.
Vähemmistöryhmät. 20% kuului johonkin seksuaalivähemmistöön, 4% sukupuolivähemmistöön ja yhteensä 12% vastaajista määritteli itsensä maahanmuuttajaksi, maahanmuuttajataustaiseksi, rodullistetuksi, afrosuomalaiseksi, jonkun muun maan kuin Suomen kansalaiseksi, kaksoiskansalaiseksi (Suomi ja toinen maa) tai kuuluvansa kielivähemmistöön.
Ulkonäköpaineet: Useimmat (56%) kokivat ulkonäköpaineita harvoin tai ajoittain, ja 36% vastaajista kokivat ulkonäköpaineita usein. 7% ei ollut koskaan kokenut ulkonäköpaineita.
Sukupuoleen liittyvä epäreilu kohtelu: Avoimissa vastauksissa näkyi kuusi teemaa: 1. Etuoikeutetun aseman navigoiminen tilanteissa joissa ei ole etuoikeutettu (esim. köyhyys, väärät oletukset), 2. Miehiin kohdistuvat normit ja oletukset (esim. mielenterveysongelmien vähätteleminen), 3. Miehuuden kapeat normit miesten kesken (ulossulkemista, vähättelyä), 4. Virkamiesten ja instituutioiden vähättelyä ja näkymättömäksi tekemistä (neuvola, lääkäri, huoltajuuskiistat). 5. Seksiin liittyvää painostusta (esim. oletusta että mies on aina halukas), 6. Miesten osaamisen vähättelyä ja miehiin liittyviä ulonäkökommentteja naisvaltaisilla aloilla.
Sukupuoleen liittyvä syrjintä: 15% oli kokenut sukupuoleen liittyvää syrjintää viimeisen kuukauden aikana, 17% viimeisen vuoden aikana, 18% yli vuosi sitten. 25% ei koskaan, 25% ei osanut sanoa.
Muu syrjintä (monivalinnainen): Ikä (25%) ja mielipide (35%) olivat yleisimmät syrjinnän syyt. Vastaajat olivat myös kokeneet muita syrjinnän muotoja, esim. seksuaalinen suuntautuminen (18%), poliittinen toiminta (18%), terveydentila (16%), alkuperä (11%), uskonto tai vakaumus (11%), kansallisuus (9%), perhesuhteet (8%), kieli (7%) ja vammaisuus (5%).
Muu syrjintä: 21% oli kokenut muuta syrjintää viimeisen kuukauden aikana, 23% viimeisen vuoden aikana, 20% yli vuosi sitten. 16% ei koskaan, 19% ei osanut sanoa.
Fyysinen väkivalta: Suurin (52%) osa oli joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi. Avoimissa vastauksissa korostui väkivalta tuntemattomien toimesta, usein täysin provosoimatta. Alkoholilla on monesti osuutta asiaan. Moni mies oli kokenut myös parisuhdeväkivaltaa.
Seksuaalinen väkivalta, kuten häirintä ja ahdistelu. Puolet vastaajista (48%) oli kokenut seksuaalista väkivaltaa (6% ei osaa sanoa). Avoimissa vastauksissa viisi teema nousi esille: 1. Keski-ikäiset naiset baarissa/ravintolassa, 2. Toiset miehet, 3. Kourimista, 4. Peniksen koon arvuuttelua tai sillä häpäisyä. 5. Päihtymystilan hyväksikäyttöä.
Kiusaaminen Useimmat (51%) olivat kokeneet kiusaamista harvoin tai ajoittain, 32% usein, 15% ei koskaan. 2% ei osannut sanoa. Kysyimme myös olivatko vastaavat kiusanneet muita: 48% olivat kiusanneet muita harvoin tai ajoittain, 3% usein, 37 ei koskaan. 12% ei osannut sanoa.
Fyysinen väkivalta. Suurin osa (62) ei ollut harjoittanut fyysistä väkivaltaa muita kohtaan, 34% harvoin tai ajoittain, 2% usein. 2% ei osannut sanoa. Kysyimme myös olivatko vastaajat harjoittaneet fyysistä väkivaltaa itseään kohtaan tai käyttäytynyt muuten itsetuhoisesti. Suurin osa (54%) ei ollut harjoittanut fyysistä väkivaltaa itseään kohtaan. 35% harvoin tai ajoittain, 8% usein. 3% ei osannut sanoa.
Läheinen ystävä: Suurimmalla osalla (41%) oli useampi läheinen ystävä, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti. 15% kaksi läheistä ystävää, 20% yksi läheinen ystävä. 18% vastasi että heillä ei ole läheistä ystävää. 6% ei osannut sanoa.
Mielentila: Suurin osa (54%) oli ollut huolissaan mielentilastaan ja kertonut asiasta jollekulle. 18% oli ollut huolissaan mielentilastaan mutta ei kertonut kenellekään. 22% ei ole ollut huolissaan mielentilastaan. 3% ei osannut sanoa. Suurin osa (43%) oli saanut jonkin verran tukea ja apua. 27% on saanut paljon apua, 16% ei saanut apua vaikka olisi tarvinnut. 11% ei kokenut tarvitsevansa apua, ja 3% ei osannut sanoa.
Näin kysely tehtiin
Vastaajien rekrytointi. Miesten huolet 2024 -kysely oli suunnattu ensisijaisesti yli 15-vuotiaille miehille ja pojille. Vastaajien rekrytointi tapahtui somessa, m.m. maksullisia mainoksia käyttäen, ja Miehet ryn hallituksen postauksia. Tämän lisäksi kyselystä tiedotettiin Miehet ryn jäsenkirjeessä ja eri järjestökumppaneiden tiedoituskanavissa.
Kielet. Kysely toteutettiin neljällä kielellä: suomi, ruotsi, englanti ja venäjä.
Etiikka. Kyselyn aloitussivulla vastaajat saivat tietoa kyselystä. Vastaajille kerrottiin m.m. että vastanneista ei kerätä mitään yksilöivää tietoa, että osallistuminen on vapaaehtoista, ja että osallistujat voivat vastata yhteen, muutamaan tai kaikkiin kysymyksiin. Kerroimme myös että kyselyn toteuttaa Miehet ry ja että kotisivujemme kautta on mahdollista saada enemmän tietoa kyselystä (www.miehetry.fi). Kerroimme myös että kyselyn vastauksia hyödynnetään Miehet ry:n vaikuttamistyössä kuten myöhemmin julkaistavassa kampanjassa ja toiminnan suunnittelussa. Venäjänkielisellä sivulla mainittiin myös että venäjänkielisen version on kääntänyt Vantaan venäläinen klubi ja että Miehet ry analysoi venäjänkieliset vastaukset yhteistyössä Vantaan venäläisen klubin kanssa.
Kyselyn sisältö. Kysely koostui taustakysymyksistä sekä osiosta jossa kysyttiin kokemuksista liittyen kiusaamiseen, fyysiseen väkivaltaan, seksuaaliseen väkivaltaan ja ahdisteluun, sukupuoleen liittyvään epäreiluun kohteluun ja syrjintään, ja muuhun syrjintään, sekä kysymyksiin mielentilasta, ystävistä ja tukeen/apuun. Kysymyksiä oli yhteensä 30, joista 9 olivat avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset käsittelivät miesten kokemia haasteita ja huolia, miesten kokemat tärkeimmät tasa-arvo-ongelmat Suomessa, miehuutta ja sukupuolirooleja, sekä miesten kokemaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Aikataulu. Kysely oli auki 30.9–13.1 2024.
Viimeisimmät kommentit